Oletteko koskaan käyneet Kisakallion Urheiluopistolla? Jos ette, niin on syytä varautua pariin asiaan. Ensinnäkin, valmistaudu väistelemään toinen toistaan pienempiä voimistelijatyttöjä ruokalassa. Tunnistat heidät siitä, että he ovat tyypillisesti noin navan korkuisia, heillä on yhtenäinen jonkinlaista kimalletta sisältävä vaatetus ja aamupalapöydästä he valitsevat lautaselleen yhden palan paahtoleipää, salaatin lehden, kurkkua ja paprikaa. Jos et itse väistä heitä, todennäköisesti edessäsi on törmäys. Toisekseen, ruokalassa jälkiruokana on aina jotain vaahtoa tai rahkaa tai smoothieta. Suklaavaahto on monen vuoden kokemukseni mukaan ollut aina virhe lounasbuffetissa kuin lounasbuffetissa ja suosittelen aina välttämään sitä. Tyydyn itse monesti nauttimaan vain pikkaiset kahvit jälkiruoaksi, niin kuin eräs Munkkiniemen Kisapojissa valmentava Masa aina sanoo.

 

Kisakallion Urheiluopistolla on kuitenkin kokonaisuutenaan ihmisen hyvä olla. Puitteet koripallolle ovat kovaa luokkaa. Muutama vuosi sitten Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto julkaisivat uuden yhteistyökuvionsa ja sen jälkeen maajoukkueet ovat viettäneet ahkerasti aikaansa urheiluopistolla kesäisin. Susien luolana toimii Susi Training Center, joka onkin sitten aika siisti laitos. On juoksurataa, on painonnostomahdollisuuksia, on kuntopyörää, on jos jonkinlaista välinettä, on iso pääkenttä ja yksi pienempi koripallokenttä. Harjoittelun ja oheisharjoittelun puitteet ovat kunnossa. Tällaisessa ympäristössä on myös fysioterapeutin helppo toimia. Ainoa miinus on se, että ruokala on ainakin kahden sadan metrin päässä Susi Training Centeristä.

 

Mutta jos oikein ponnistaa, niin kyllä reipas fysioterapeuttikin jaksaa tuon matkan kävellä. Nämä ovat ne kaksi paikkaa, joissa pääasiallisesti fysioterapeuttina toimin leirien aikana. Reenien aikana teen omia asioitani Susi Training Centerillä, välittömästi reenin jälkeen tarkistan, onko jonkin pelaajan kanssa sovittava tapaaminen ennen seuraavaa tapahtumaa, ja sitten ilmoitan tästä ruokalassa kyseiselle pelaajalle. Tarvittaessa otan pelaajia vastaan myös omassa huoneessani, mutta olen itse pyrkinyt tänä kesänä hoitamaan ammatillisia asioita puhtaasti STC:llä, jotta minulla olisi leireillä myös jokin ”oma paikka”, jossa ainakin illalla saa rauhoittua.

 

Olen kokenut, että rauhoittumiselle ja omalle tilallekin on tarvetta muuten melko intensiivisessä ympäristössä. Pyrin itse löytämään sille jonkin raon jokaisena päivänä normaalissa leiriarjessa. Monesti riittää se, että pääsee päivällä 20 minuutiksi omaan huoneeseen sänkyyn pötköttämään ja sitten on taas täysin valmis uuteen lentoon. Puitteet myös tähän ovat kunnossa, sillä fysioterapeutti saa yleensä leireillä itselleen huoneen, jossa on kaksi sänkyä: yksi nukkumista ja yksi päikkäreitä varten.

 

Mutta se Kisakalliosta ja huumorista. Ensi kerralla ehkä hieman vakavampia juttuja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s