Oma ammattini ei ole maailman passiivisin vaan saan liikkua työpäiväni aikana melko paljon tai ainakin olla koko ajan pienessä liikkeessä. Kuitenkin yrittäjänä noin puolet päivästä tulee minunkin istuttua tietokoneen ääressä tehden erinäköisiä asioita tai lukien tutkimuksia ja blogitekstejä itselleni ammatillisesti ajankohtaisista aiheista. Olemme kuulleet viime aikoina toitotettavan sanontaa ”istuminen tappaa”, mikä pitää täysin paikkansa. Ei tarvitse kuin istua puoli päivää tietokoneella ja olo tuntuu ainakin itsestäni aika hirveältä. Totuus taitaa kuitenkin olla vielä pelkkää istumista laajempi.

Olemme nimittäin arjessa staattisempia ja passiivisempia kuin ennen. Tähän varmasti on vaikuttanut suuresti se, että työn luonne on muuttunut radikaalisti. Toisaalta vapaa-ajan liikunnan määrä tuntuu ainakin minusta kasvavan jatkuvasti. Ihmiset ovat koko ajan kiinnostuneempia omasta hyvinvoinnistaan ja valmiita sijoittamaan siihen myös rahaa. Harva kuitenkaan taitaa harrastaa riittävästi liikuntaa kompensoidakseen kaikkia staattisuuden aiheuttamia haittoja. Siksi olisi hyvä saada tehtyä pieniä muutoksia liikkuvampaan suuntaan itse arjessa. Varsinkin, jos suurin osa illoista kuluu sohvalla jonkinlaista ruutua tuijottaen.

Yksi pieni keino voi olla se, että kävelet päivittäin töihin ja sieltä pois. Tämä on aika matalan kynnyksen muutos, kun sille vain järjestää aikaa. Viikkotasolla se nostaa liikunnan määrää jo huomattavasti riippuen tietysti työmatkan pituudesta. Se todennäköisesti lisää myös energian määrää, kun tulet raittiista ulkoilmasta töihin aamulla ja vastaavasti saat työasiat tyhjennettyä mielestäsi kävellessäsi kotiin. Jos tämä ei ole sinulle mahdollinen keino, niin koita keksiä alkuun joku yhtä matalan kynnyksen konsti, jolla saisit liikkumista lisättyä.

Miksi kirjoitan tällaisesta aiheesta? Minun kevääni maaliskuun puolesta välistä eteenpäin tulee todennäköisesti olemaan kiireellisempi kuin koskaan aiemmin. Tuolloin tiedän, että minun energiatasojeni on oltava kunnossa. Ja siihen pyrin löytämään keinoja. Loppu vuotena 2016 huomasin, kuinka tehokkuuteni ja jaksamiseni arjessa laski ja pyrin keksimään, mistä tämä johtui. Yksi syistä liittyi juuri passiivisuuteen arjessa ja siihen, että sairastetun flunssan jälkeen vapaa-ajan liikuntakin oli jäänyt vähäisemmäksi kuin aiemmin. Koska tiedän, että vapaa-ajan liikunnan määrä ei kuitenkaan ole minulle se suurin ongelma, päätin tehdä muutoksia arkiliikunnan määrään.

Työmatkani kestää pyörällä liikennevalojen suotuisuudesta riippuen 3-4 minuuttia ja kävellen 6-8 minuuttia. Mietin itselleni helppoa keinoa lisätä tätä määrä, joten päätin kävellä töihin hieman eri reittiä ja kiertää Jyväskylässä harjun ympäri, jolloin työmatkani kestoksi tulee 17-19 minuuttia. Tämä on jo huomattava lisäys varsinkin viikkotasolla hyötyliikunnan määrään. Järjestän ajankäyttöni niin, että minulle jää aina aika kulkea tuo matka. Positiivisiin vaikutuksiin, joita olen jo huomannut, kuuluu mm. se, että saapuessa kotiin tai työpaikalle, ei alkuun tarvitse harhailla vaan toimiin saa käytyä välittömästi.

Jokaisena päivänä en vielä kulkenut molempia matkoja tuota reittiä. Kuitenkin olen vasta opettelemassa, joten en vaadi itseltäni aluksi täydellistä suoritusta. Edetään hiljalleen, jolloin saan varmemmin pysyvämmän muutoksen, uuden rutiinin opeteltua. Tavoitteeni on, että maaliskuusta eteenpäin minulla on energiaa arjessa vaikka muille jakaa!

Tähän tekstiin ja muutokseen toimi suurena inspiraationa Oskari Saaren kirjoittama kirja Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. Suosittelen teosta kaikille omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille.

Tiikerinviikon aikana kuvaan jokaisena arkipäivänä videon Instagram storiesiin. Viikonloppuna kokoan kaikki videot kasaan, julkaisen ne kokonaisuutena ja kirjoitan aiheeseen liittyvän blogitekstin. Aihepiiri tulee liittymään fysioterapiaan, itsensä johtamiseen, omaan hyvinvointiin ja muihin itselleni ajankohtaisiin aiheisiin. Liity mukaan blogin lukijoihin syöttämällä sähköpostiosoitteesi sivusta löytyvään kenttään ja seuraa minua Instagramissa @nokiantiikeri nähdäksesi uusimmat videot, kuvat ja blogitekstit aina niiden ilmestyessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s